lauantai 29. syyskuuta 2012

Uuups

Oho, saatoin vahingossa rikkoa kaikki itselleni antamat lupaukset ja ostaa muutaman vauvanvaatteen. Totaalirepsahdus, morkkista tuskin nimeksikään... 

Ainoastaan kolme vaatekappaletta on uutena ostettu: LiandLo:n Green Lion-pipo oli täysin vastustamaton, sen tilasin MiniQ:n nettiputiikista puoleen hintaan. Ajatella, että ensimmäinen itse hankittu vaate matkusti meille Kempeleestä (vai Kempeleeltä?) asti! Söpöläinen on kokoa 42, luulisin sen menevän noin 3-6 kuukauden iässä (Google vähän auttoi). H&M:ltä tarttui mukaan tummansiniset farkut (kokoa 68, ehkäpä syksyksi hyvät) ja tuplapakkaus pikkuruisia (kokoa 56) perusbodeja. H&M ei ehkä ole pesunkestävin ja ylipäänsä laadukkain merkkivalinta, mutta kyllä hinta-laatusuhde on monesti ihan kohdallaan. Etenkin näitä minivaatteita uskallan ostaa aika surutta, niin vähän aikaan ne menevät ja sen saavat luvan kestää (menetys ei ole onneksi suuri, jos päättävät kesken matkan ratketa liitoksistaan, kulahtaa, nukkaantua tai mitä ikinä). Ja sanoi kuka mitä hyvänsä, minusta farkut ovat ehdottomasti myös vauvan oikeus. Nuo vauvadenimithän on yleensä vuorattu jollain pehmeällä matskulla, ei ne sen epäkäytännöllisemmät ja kurjemmantuntuiset voi olla kuin muutkaan pöksyt, eihän?

Siskolta sain tuomisina muutaman suloisen kirpparilöydön: Tikru- ja nallebodyt (56 & 62), pikkutöppösiä sekä samettisen potkupuvun (jonka unohdin kuvata) SUURKIITOS! :)

Tänään reippailin aamusta lastenvaatekirpparille (PikkuSiili) pyörimään. Siellä oli hirmuisesti kaikkea; vaatteita, leluja, lastenhoitotarvikkeita, äitiysvaatteita yms. Vaatteita vain ehdin lähinnä katselemaan ja nehän ne himottavatkin tässä kohtaan nyt vahvimmin. Kovasti vain olivat "tyttö- ja poikavärein" latautuneita suurin osa kuteista. Päätin pysytellä neutraaleissa ostoksissa vielä toistaiseksi, vaikka onhan tässä nyt taikuuksin lähes vuorenvarmaa näyttöä sukupuolesta saatukin. ;) Aika oli loppua kesken (niin siinä hurahtaa tunti jos toinenkin), mutta viime metreillä sain kiikutettua kassalle asti kahdet buenot housut: Ciraf:n ruskeat sammarit (ah miten ihanat, tekis melkein mieli pukea ne itse jalkaan!) ja Benettonin farkut, molemmat kokoa 62 ja yhteishinta muutaman hassun roposen verran, loistavaa.   







Nyt koitan vähän malttaa odotella ennen seuraavia ostoksia, joku roti hei!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Sormustesti ja muuta hauskaa humpuukia


Niin, se masuvuokralaisen sukupuoli - kyllä se minua ainakin kiinnostaa! Totta puhuakseni en voi ymmärtää miten joku voi kärsivällisesti jaksaa odottaa h-hetkeen asti (nostan hattua niille urheille masokisteille, en ehkä pysty samaan, vaikka yllätys olisikin mukava tapa aloittaa yhteinen taival). Enkä nyt tarkoita, että sukupuoliasia olisi prioriteettilistan ykkönen, ei suinkaan, tottakai sitä toivoo, että lapsi saa aloittaa elämänsä terveenä ja kumpi hyvänsä on äärimmäisen tervetullut. Mutta kiinnostaa se silti, en kiellä!  Ajattelen, että tieto sukupuolesta auttaa omien mielikuvien rakentamisessa ja tietyllä tavalla helpottaa valmistautumista. Pikkuinen saa palasen identiteettiä sukupuolen myötä ja kun sukupuoli on tiedossa, ei masuasukas ole enää mikään sukupuoleton möykky, vaan lapsi, tyttö tai poika. Lisättäköön vielä, että tämän pikkupuheenvuoron jälkeen olen vakuuttunut siitä, että seuraavassa ultrassa pikkukaveri pitää kintut visusti ristissä. No haitanneeko sekään. Ja voi kyllä - olen varsin tietoinen, ettei 100%:sta  faktaa asiasta ole mahdollista saada ennen ekaa parkaisua. 

Olen itse yleensä aika skeptinen kaikenmaailman ennustusten ja muiden suhteen. Harvemmin mihinkään humpuukihömppään haksahdan (silloin tällöin luen kyllä horoskoopin, ja mustan kissan ylittäessä tietä on tietysti aivan pakko sylkäistä...) Silti leikkimielellä tehdyt testit ja artikkelit ovat olleet ihan käypää ajanvietettä viime päivinä. Mitä siinä menettää - minuutin pari. Viikonloppuna tein noituuksia taitavan kaverin pienoisella avustuksella sormustestin. Tapoja lienee lähes yhtä monta kuin odottajaakin, netti on ainakin pullollaan erilaisia ohjeita. Luotin kaverin sanaan - kipaisin ompelurasiasta lankaa, johon viritimme kihlasormukseni. Sen jälkeen sormusta riiputettiin kämmenselkäni päällä ja tulkittiin sen tekemää liikerataa. Pyörivä liike tarkoittaa tyttöä ja edestakaisin liike poikaa, osasi kaveri asiaa valaista. Tosin osa ohjeista sanoo asian olevan juuri päinvastoin, mystistä. No, minun kohdallani ensimmäinen riiputus sai aikaan pyörivän liikkeen. Tämän jälkeen sormus laskettiin kämmenselälle ja nostettiin uudelleen ilmaan. Seuraava liike oli selvästi heijaava. Viimeinen yritys sai aikaan pienenpientä liikettä, ei mitään selkeää ja sitten se jo lakkasikin. Tästä siis tulkitsimme paitsi sukupuolet myös lapsiluvun. Yksi tyttö ja yksi poika sekä arvoitukseksi jäänyt mahdollinen kolmonen. Nyt sitten oikopäätä sinne PO.P:n outlettiin törsäämään omaisuus röyhelöpaitoihin ja mekkoihin - not. Mutta hauska testi silti...kun noita sukupuolia ei tuon enempää ole, niin mahdollisuudet vedenpitävään lopputulokseen ei ole edes kovin huonot. Fiftisiksti, vai miten se oli. Mielummin käytän ripauksen taikauskoa tämänkaltaiseen hömppään kun pistän viikottain rahaa palamaan esimerkiksi lottoon, mahdollisuus voittaa jotain kouriintuntuvaa on käytännössä nolla. Sanoo pessimisti.

Muitakin tulkintoja olen sukupuolen tiimoilta tehnyt. "Tyttö vie äitinsä kauneuden", sanovat. Omasta naamaan puhjenneesta näppykedosta olen laskelmoinut, että tyttöön kallistuisin jos sanonta yhtään paikkaansa pitää. Makean himon sanotaan myös viittaavan tyttöön, mutta entä jos krooninen herkkunälkä on kestänyt jo 25 vuotta?! Mahan muodosta on paha vielä veikkailla oikein mitään - eihän sillä mitään varsinaista muotoa ole, turvonnut lössykkä se vaan on. Tosin olen kuullut mahan perusteella jo kaksi veikkausta - yhden kumpaistakin. Soodaan en ole (vielä) pissinyt, kuulosti kyllä sen verran hämärältä, että saatanpa vaikka testatakin. Alla sopivasti pöhköjä huuhaalinkkejä, löysytä pipoa ennen lukemista:

Testiä pukkaa
Sormustestin yksi versio
Lisää kutkuttavia höpöhöpö-juttuja
Ja vielä yksi

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Menoa ja melskettä

Viikonloppu on ollut aika hulinaa: firman syystapaaminen perjantaina, lauantaina kauppojen kiertelyä isolla kirkolla kera hyvän ystävän ja iltapäivällä saimme sitten vielä yövieraita. Varsin sosiaalista menoa ollut siis ja kyllä olemme mahan kanssa pienet taputukset ansainneet, pitkästä aikaa viikonloppu ei lipunutkaan ohitse pelkästään sohvalla flegmaattisena maaten ja äksönistä haaveillen, mahtavuutta! Nyt vaan sormet ristissä toivon, että ensi viikolla olo ei ole kamalan uupunut. Flunssakin yrittää tehdä pesää meikäläisen ruhoon, vaan eipä tule onnistumaan, tiukka EI ja rutkasti vitamiineja ja valkosipulia päälle, omnom!

Helsinki on kyllä kiva. Kunhan käy riittävän harvoin niin sen julmetut mittakaavat ei ala ahdistaa. Siellä on paljon ihania lastenvaatekauppoja by the way ;) Hienosti kyllä taistelin houkutuksia vastaan toinen toistaan lumoavammissa putiikeissa. Kädet syyhyten hipelöin jos jonkun näköistä söpöä liivimekkoa ja pikkuruista nahkatakkia. Polarn O. Pyret teki ehkä suurimman vaikutuksen: hyvin monipuolinen valikoima vaatteita, hintalappu ei kaikissa kuteissa ollut päätä huimaava (osassa kyllä sen sijaan komeili sellaisia summia, että visaa vinguttamatta saisi säästöpossun hyvin äkkiä nälkäiseksi) ja laadustakin olen kuullut paljon hyvää. Luulenpa, että seuraavalla kerralla en suostu kyseisestä kaupasta tyhjin käsin enää lähtemään. Niin ja nettikaupan sivulle täytyy asettaa estot ainakin ensi kuuhun asti. PO.P:n outlet löytyy muuten kuulemma jostain Leaf Areenan tuntumasta, jau!

Ja tosiaan - riitti sitä meininkiä täällä kotopuolessakin! Eritoten yksi pikkuvieras sulostutti viikonloppuamme loppumattomalla energiallaan ja maailman kauneimmilla enkelikiharoillaan. Voi miten elossa meidän kaikki viisikymmentäviisi neliöä olivat, koko luukku hetken elämää tulvillaan. Mistä ihmeestä sitä virtaa riittää näin pienessä paketissa?!





- Välillä ladattin akut ja taas mentiin!
Nyt on niin hiljaista taas. Vaikka kyllä tästäkin osaa nauttia. Luulenpa, että joskus tulevaisuudessa kaipaan näitä iltoja, kun voi vain kuunnella hiljaisuutta ja rauhassa puuhastella omia juttuja. Lupaan tehdä sitä hyvällä omallatunnolla vähän varastoonkin. :)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Vainoharhaa vai silkkaa tiedettä?

Jokainen lemmikkieläimen omistaja (tai lähes platonisessa suhteessa elävä kämppis, kuten itse suhdettani koiraamme luonnehtisin) tietää varmasti, että elukoilla on hulluja vaistoja. Ainakin villiä legendaa niistä liikkuu. Tiedättehän ne tutkimukset syöpäkoirista ja tarinat luonnonkatastrofeja ja kuolemaa ennakoivista turreista?

No, aiemmin pidin montaakin juttua ainakin vähän hölynpölynä (korostan, etten tiedä koirista juurikaan, ainoastaan rodut ja liikajalostuksen aiheuttamat rotuheikkoudet opettelin ala-asteella koirakirjasta ja ehkä sitten seitsemän vuoden yhteiselo tuon karvakasan kanssa on opettanut jotakin pientä lisäksi), mutta nyt empiirinen tutkimukseni osoittaa, että meidän koiramme vaistoaa raskauden. Voi olla, että vaistota on väärä sana; ehkä vaistoaa, ehkä haistaa tai mahdollisesti huomaa muutoksen meidän ihmisten käyttäytymisessä. Joka tapauksessa tietää, että jokin on muuttunut. 

Sisällä koiran käytös on lähes ennallaan. Välillä huomaan, että koira tulee perässäni vessan ovelle tai jos ovi jää käyntini jäljiltä auki, käy karvakaverimme ihan sisällä asti pyörähtämässä. Nuusknuusk. Ehkä aiempaa enemmän seuraa myös perässä ja nukkuu mielellään samassa huoneessa. 

Mutta ulkona, siellä meidän pallerosta kuoriutuu villipeto. Muutaman viikon aikana olen ulkoiluttanut koiraa vähän enemmän yksinäni ja päässyt poikkeuksetta aina osaksi melkoista sirkusta. Koira tuijottaa kummallisesti ja vahtii jokaista askeltani, säntäilee edellä eikä vahingossakaan päästä minua ensimmäiseksi. Hän myös haukkuu kaikki vastaantulijat, syyslehdet, tietyömaat ja muut "viholliset". Muihin koiriin ja etenkin lähempää tuttavuutta yrittäviin suhtautuu jopa vähän agressiivisesti, saattaa yhtäkkiä näyttää hampaita ja ärähtää näyttävästi pikkuruiselle hädintuskin muutaman nyrkin kokoiselle pentuparallekin. Tämän lisäksi loukkaantuu erittäin dramaattisesti jos vahingossa menen ja torun huonosta käytöksestä. 

Nämä yhteiset ulkoiluretket ovat olleet aika hämmentäviä, toisinaan huvittavia, toisinaan ne saavat ehkä hiukan huolestuttaviakin piirteitä. Keskikokoisella koiralla on julmetusti voimaa ja yllätyshyökkäykset nurkan takana väijyvää viatonta uhria kohtaan pääsevät joskus yllättämään. Milloin olen ollut lähes polvillani asfaltilla yrittäen pysäyttää valonopeudella eteenpäin kiitävää flexiä tai virvelöinyt takaisin vedon voimasta huitsin nevadaan singahtanutta olkapäätäni. Jollain tavalla vaistoni sanoo, ettei koira tarkoita pahaa, se toimii vain oman vaistonsa varassa, suojelee parhaaksi näkemällään tavalla. Kun (koiran) isäntä on mukana lenkillä, käytös on rauhallisempaa, mutta silti huomaa selkeän eron entiseen. 

Onko muilla kokemusta vastaavasta? Osaisiko joku Cesar Millan kertoa mitä tämäntyyppiselle käytökselle voisi tehdä? Hiukan hirvittää, kun näitä kuukausia on vielä jäljellä niin monta ja mitäs sitten jos suhtautuminen lapsiin on samanlaista tai vaikka vieläkin psykoottisempaa? Mahdollista tietysti on myös se, että olen itse vallan psykoottinen, kuvittelen hormonihuuruissani asioita ja koira vaistoaa minun tarkkailuni ja stressaantuu siitä?

Löysin muutaman mielenkiintoisen artikkelin aiheesta ja pikkusen vierestä (yllättäen suomen kielellä kirjoitetut tieteelliset totuudet löytyivät lähinnä Suomi24 -nimiseltä palstalta, niitä en kopionut tähän mukaan, mutta tiedoksi: moni raskaana oleva saa tämän aivan saman vainoharhaisuustaudin!), vilkaiskaapas jos kiinnostaa ja lontoon kieli on auttavasti hallussa:

Dog Behavior and Human Pregnancy

How can dogs sense when you are pregnant? And what are the other behavioural signs?

Tutkimus: Koiran nenä erottaa identtiset kaksoset dna-näytteestä

perjantai 14. syyskuuta 2012

Karderoopi karttuu





Saimme tällä viikolla postissa kutkuttavan paketin. Sisältä löytyi mahdottoman suloinen, aivan kertakaikkisen ihastuttava unihaalari! Vieläpä suomalainen ja 100% luomupuuvillaa, olemme myytyjä!

♥ Onnea on höpsö (ja erinomaisella maulla varustettu) anoppi/mummo. Kiitos! 

Itse ei olla ostettu vauvaa varten vielä mitään (jollei sen yksiötä verhoavia, itsetuntoa hiukan latistavia strechfarkkuja lasketa, mmrrrrrr). Se on tuntunut liian aikaiselta. Nyt tosin kanniskelen tuota pikkuruista vaatekappaletta huoneesta toiseen jo ties monettako päivää, siitä voi kai päätellä, että pian en ehkä voi enää vastustaa kiusausta. Hypistellyt olen kyllä, sanotaanko apaut vuoden palkan edestä...

Masukaverin karderoopista löytyy tämän raidallisen kaunottaren lisäksi myös kokeiluun saatu kantoliina. Siinä vasta mysteeri! Ilman kuvallista vaihe vaiheelta etenevää selkokielistä ohjetta sitomisharjoituksista ei kyllä tule yhtään mitään. Ja voitte vain kuvitella kuinka kahjo olo siinä tulee; sitoa nyt itsensä solmuun peilin edessä, kun lopputulosta voi testata korkeintaan tyynyllä tai babyborn-nukella. Joka tapauksessa uskon, että tuolla merkillisellä kapistuksella tulee vielä olemaan käyttöä joskus. 

Mutta än-yy-tee NYT varpaat kaakkoon, sohvalta mua ei irrota tänään mikään muu kuin jääkaapin lumoava kutsu. :) Rentouttavaa viikonloppua itse kullekin säädylle!

torstai 13. syyskuuta 2012

Sapettaa, ehkä

Tänään oli toinen neuvola meillä. Etukäteen en siltä kamalasti odottanut, koska viime kerran informatiivinen anti oli melko köyhä - tai sitten ollaan vaan niin hyvin kaikista asioista perillä, haha. Mutta tämä kerta olikin ihan hauska. Kauhealla kiireellä porhallettiin paikalle ja vastassa oli nihkeilevän neuvolatädin lisäksi myös kätilöopiskelija, erittäin osaava ja mukava, ei ollenkaan sellainen elämäänsä (ja muiden elämiseen) kyllästynyt kääkkä, superia! Mulle nämä henkilökemiat näyttää olevan aika iso juttu. Hormonien piikkiin?

Alkuhöpinöiden jälkeen opiskelija pyysi saada kuunnella pikkuisen sydänäänet. Se on hyvä, että verenpaine mitataan yleensä tätä tapahtumaa ennen, oli meinaan taas aika pitkä tovi odotella ja pohtia ja odottaa ja miettiä ja....tumtumtumtumtum, siellä! J kuuli vauvan sydämen nyt ekaa kertaa, mukavalta se pikkuläpätys kuulosti hänestäkin. Istukka on etuseinämässä, mikä voi vaikuttaa siihen ettei sydänäänet ole tähän mennessä löytyneet niin näppärästi. Tosin se harvakarvainen miestohtori ultraääniyksikössä löysi ne ihan helposti, liekö sitten neuvolan laitteet hiukan kivikautiset tai jotakin. Istukan paikka tulee kuulemma vaikuttamaan luultavasti myös siihen, että vauvan liikkeitä alan mahdollisesti tuntea vasta hiukan myöhemmin, rv 20 jälkeen tai vielä monta viikkoa siitäkin eteenpäin. "Älkää sitten huolestuko turhaan..." - eipä! Laps parka syntyy varmaan ihan ressissä, ku mami on vähän hermoheikko. Sitä faktaa ei kyllä istukan toisenlainen paikka muuttais yhtään mitenkään. Onneksi isillä on rautahermot ja kyky tyynnyttää pikkupaniikit. En kyllä tiedä mihin kaikkeen se istukan sijainti sitten lopulta vaikuttaa, hiukan rivien välistä olin muka lukevinani ettei leiriytyminen etuseinämään ole ehkä paras paikka ("no, jossainhan sen on pakko olla."), mutta meillä saattaa turkulaisen tätin kanssa olla vaan kielimuuri.

Opiskelijan (ja iltapäivän väsyneiden juttujen) ansiosta tunnelma oli tällä kertaa hyvin vapautunut ja leppoisa. Kyselin kaikkea mitä mieleen pälkähti, muun muassa ultrasta saatu sähkösanomaposti kääntyi ihan kiitettäväksi suomen kieleksi. Ei siinä mitään niin ihmeellistä lukenut, mutta aina se on kiva asioita ymmärtää mielummin kuin olla ymmärtämättä.

Jaoin myös minua viikkoja vaivanneen kiusan - syömisen yhteydessä välillä ilmaantuvan ylävatsakivun - vinkkien toivossa. Paikka ja syömisyhteys saattaa viitata sappeen. Sappikiviä löytyy muistaakseni suvustakin. Sitä pitää nyt seurata, minkälaisen ruuan jälkeen tulee oireilua ja onko kipu tylppää (täh??) vai ei. Äh, kyllä vaan sapettaakin, jos nyt oikeasti tommonen vaiva tulee jäädäkseen. Pian kai siinä pallomahassa on varmasti vaivaa muutenkin. Enkä muuten enää ole yhtään niin rautainen muija kuin tähänastinen elämäni on antanut ymmärtää - hemoglobiini oli laskenut (mun ja muiden huippu-urheilijoiden) normaalista 160:stä 125:een. Enää ei kamalasti tarvisi laskea tai sitten on otettava järeät aseet, kuten hirven potka ja rautalisät käyttöön. On tässä kyllä aika väsymys ollutkin, jos tuo edes osan siitä selittäisi.

Seuraava neuvola onkin vasta marraskuun alussa, rakenneultran jälkeen. Siihen asti (ja onneksi vielä senkin jälkeen) on aikaa perehtyä esimerkiksi notkeaan koneistoon nimeltä KELA ja niihin miljooniin lappuihin, joita pitää lähetellä niihin miljooniin paikkoihin, jos aikoo ostaa vauvalle pilttiä valtion tukemana.

Ps. Jos neuvolan vaakaan on luottaminen, niin meijän bebe painaa jo neljä kiloa enemmän ku ekalla neuvolakäynnillä, aika vonkale ;) Vakavasti ottaen, joku pikkuinen herkkulakko saattais olla paikallaan.  

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Alkutaival pähkinänkuoressa

Heinäkuun puolenvälin paikkeilla tuli kummallinen olo, jokin on nyt eri tavalla - sellainen selittämätön tunne, intuitiivinen, mistä lie tuli. Työmatkalla ostettu raskaustesti näytti plussaa, viikotkin sähähti digitaalinäyttöön: +3 siinä sanottiin. Siinä menikin se työpäivä vähän muissa maailmoissa. Neuvolaan soitin päivien päästä vähän hölmistyneenä: "öööömoi, pitääköhän mun varata jotain aikaa tai siis varmaan pitää varata aika, siis mä luulen että meille tulee vauva." Niin, meille tulee vauva. Hurja ajatus, hurjan hieno ja valtavan iso - muutos ja mahdollisuus. Jotakin, jonka jäsentämiseen menee ehkä hetki.

Ensimmäinen neuvola oli elokuun alussa. Eksyminen lastenneuvolan puolelle, kuumottava haastattelu "en polta, en juo, en käytä huumeita...", lähisuvussa olevat sairaudet, miten niitäkään voi muistaa kaikkia. Pissaaminen purkkiin - kamala hätä, mutta mitään ei tule. Ja viimein sitten kipuaminen tutkailtavaksi. Ei kuulu ääniä, ei puolelta eikä toiselta...neuvolatädin kulmat kurtistelee ja sen tulee kiire sanoa "tuo on sun oma sydän, sikiön sydän lyö nopeammin", mahdotonta. Ehkä siellä ei sitten olekaan mitään. Meni hukkaan koko typerä tunti.

Illalla netissä vertailtiin yksityisten varhaisultrahintoja, mihinkäs siitä pääsee, tyyristä. Naps, aika varattu seuraavalle iltapäivälle. Rahalla saa ja hevosella pääsee - aivan erinomaisen ystävällistä ja miellyttävää palvelua oli vastassa Turun Gynekologikeskuksessa. Jopa hyvällä fiiliksellä valmistauduimme saamaan varmistuksen siitä, mikä edellisenä päivänä oli jäänyt päällimmäiseksi mieleen. Täti halusi katsoa ensin itse. Pian sen huulille nousi hymynkare, "hyviä uutisia", se tokaisi ja käänsi pian ruutua. Siinä se oli. Mustavalkoinen liikkuva pieni hahmo nosti kättä tervehtiäkseen. "Sydän lyö tuossa näettekö (ei vieläkään ääniä, jostain syystä tämä kone oli äänetön, mutta kyllä sen todentotta näki sykkivän!), tuossa on jalat ja kädet ja pää...oh, onpas hän täydellinen, harvoin näkee näin valmiinnäköistä vauvaa varhaisultrassa, tämä raskaus taitaa ollakin jo vähän pidemmällä..." Koko vastasi viikkoja 9+6 (plusmiinus 4 päivää). Todennäköisin laskettu aika rustattiin neuvolakorttiin: 8.3.2013. Mukaan saatiin vielä ihastuttava kuva kohdussa leijailevasta mini-ihmisestä. Teki mieli maksaa vähän ylimääräistä vastaanottoon.

Elokuun lopulla nt-ultra. Odotushuoneessa pelkkiä toisiinsa liiskautuneita pariskuntia ja minä. Tuli kamala tarve nostaa vasen nimetön paraatipaikalle; Mun mies on töissä, ei tarvi kattoo noin. Vastaanottohuoneessa oman isän ikäinen mieslääkäri (tai oikeammin lääketieteen tri, naistentautien ja synnystysten erikoislääkäri taisi lukea paperiin painetussa leimassa), klunks, ei voi jatkua hyvin. Harvasanainen ja -hiuksinen. Mutta ne äänet! Hassu varsan laukka lähti kumisemaan huoneessa tasaiseen tahtiin. Ääni, jota on hankala pukea sanoiksi. Voi vain ottaa joka solulla vastaan ja ihmetellä. Tuossa ympäristössä ja ilmapiirissä ei tiraustakaan, muunlaisessa tilanteessa mahdollisesti vedenpaisumus. Tulosteessa heprean kielellä sähkösanomaselostus "löydöksestä": "12+ 6 uä:llä todetaan kohdussa yksi norm näköinen sikiö jonka Hr säänn 164x/min Crl 52mm vastaa 11+6 vk NT 1mm Lv norm Plac etus Ei FD-nest Ovariot tav Cx ok." Tämä varsin selvä. Kaupantekijäisiksi vielä puoli tusinaa vinoon leikattuja musteläiskätestejä, jostain vauvasta niidenkin yhteydessä puhetta oli - öhhöh, kovin suttuisia ultrakuviksi minusta. Liian voimakas kädenpuristus ja  kiitos hei. Yksityinen > < kunnallinen: 1-0, yhä vielä. Vajaan viikon päästä tipahti kirje postiluukusta, verikokeen ja ultran jälkeen viivan navan alla ei mitään sen pelottavampaa kuin tähänkään asti, kaikki hyvin toistaiseksi.

Noniin, kai se sitten on hiljalleen alettava sopeutua ajatukseen. Voi hyvänen aika, vauva meille tosiaan tulee, niin kovaa vauhtia että ihan hirvittää. Hirvittää ja hymyilyttää.