sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ylös, ulos ja lenkille!




Vaunuista puheen ollen, meillä on Emmaljungan Edge Duo Combit ja voin rehellisesti sanoa, että onpahan hurjan hyvät vaunut! Kääntyvät etupyörät on aivan mielettömän näppärät kaupunkiolosuhteissa ja esimerkiksi kaupoissa, kun suhataan hyllyjen ja rekkien välissä, ne vaan liitävät eteenpäin, eikä tosiaan tarvitse keulia eikä venkoilla turhia. Loskasäällä en lähtisi pyöriä niin ylistämään, mutta siitäkin ajasta selvittiin hyvin. Nyt kun ilmat on lämmenneet ja vaunukoppa imaisee itseensä paljon lämpöä, on tosi mahtavaa, kun kopassa on erilaisia tuuletusmahdollisuuksia, niin pohjassa kuin verhoilussakin. Myös tilavuus tekee varmasti vauvan olon mukavammaksi kun nihkeät hikikelit kunnolla saapuvat. En ole laskenut, mutta veikkaisin että useampia satoja kilometrejä on vaunuilla jo kurvailtu ja toivottavasti ajellaan vielä pitkään! Silti olen kyllä ihan rapakunnossa. Työnnettyäni vaunut yhdenkin pikkunyppylän päälle, läähätän kuin ikäloppu piski. Mutta tiedostan, että se ei ole taatusti vaunujen syy. 

Vaunujen kaveriksi meille saapuu pian kantoreppujen kuningatar, Manduca. Mitään en ole aikoihin näin odottanut! Vähän jännittää miten tyttö viihtyy repussa, kun ei olla juurikaan reppujen ja liinojen maailmaan vielä päästy (ja se on kyllä osaksi niiden huippuvaunujen syytä!) Ajattelin aloittaa totuttelun sisällä arkipuuhissa, vähän kerrallansa ripustellaan typyn kanssa pyykit ja tiskataan kupposet. Sitten jos homma on success, niin todennäköisesti vaunut saavat vähän lomailla. Mikäli reppuilu alkaa oikeasti sujua tosi mallikkaasti, niin kesälomareissulla lapissa saatetaan päästä vähän jopa vauvapatikoinnin makuun. No, katsotaan nyt. Niin ja isikin odottaa reppua kovasti. Mielestäni älyttömän mainiota jos isimieskin innostuu kantamaan jälkikasvuaan ja on sitten mahdollisuus vuorotella siinäkin. 


ULOS - än-yy-tee-NYT! 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Nimetty


Pieni on saanut ikioman nimen. Siitä ei tarvinnut kovasti vanhempien kättä vääntää tai hampaita kiristellä, yhteistuumin valittiin paras - ajaton ja mielestämme kaiken ikäiselle hyvin sopiva nimi.  Tällä erää ei tarvittu kompromissejä, vaikka hiukan makueroja taitaa isillä ja äidillä nimien suhteen ollakin. Etunimi on päätetty joskus valovuosia sitten - mahdollisesti joskus kun lapsista on ensimmäistä kertaa puhetta ollut. Sitten se vain jäi, eikä sitä osattu tai haluttu enää vaihtaa. Hassua on, että naperon mummo on joskus kaavaillut samaa nimeä omalle tyttärelleen - mutta tulikin kaksi hienoa poikaa ja hyvä nimi jäi käyttämättä. Toiseksi nimeksi nyytti sai mummi-enkelin toisen nimen. Kulkee sitten mummin muisto paitsi puheissa, myös nimen muodossa polvesta toiseen. Tyttö on kyllä nimensä näköinen. 

Juhla oli varsin soma. Paikalla oli rakkaita läheltä ja kaukaa. Pappi puhui osuvasti (ja ihastuttava kummityttöni toisteli papin sanoja ja hauskutti kanssajuhlijoita) ja kummin äärettömän ihana laulu kasteli useammatkin linssit (linkissä alkuperäinen versio, kummin sovitus oli vähintään yhtä riipaisevan kaunis!) Varsin kaunis oli myös kastemekko! Miehen suvun kastemekko on peräisin 70-luvulta - se on tyttäremme mummon äidin ja mummon siskon virkkaama upea aarre ja ollut käytössä jo monella nuppusella, myös isimiehellä aikanaan. Jäi niin hyvä mieli juhlasta, varmasti kulutamme ristiäistallenteen (ja runsain mitoin nenäliinoja) vielä joskus aivan puhki. On se vaan juhlista herkin.

Kliketi-klik - käyhän sinäkin nyyhkyttämässä vähän!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Päivä meille








Kyllä sitä vieläkin välillä havahtuu heräävän vauvan ääneen - ainiin tosiaan, meillä on vauva! Ja minä olen äiti. ÄITI. Kuvitella. Ensimmäinen äitienpäivä oli oikein hyvä. Kukkia mieheltä (!) ja paljon hymyjä pikkuiselta, siinähän sitä on ihanaa kylliksi. Typyn ja kummitädin kanssa tehtiin herkkuja ja käytiin hautausmaalla viemässä äitienpäivätervehdys äiti-mummille. Tänään on kyllä ollut vahvasti sellainen olo, että varmasti se mummi katselee meitä joka päivä ja iloitsee taatusti nähdessään pikkutaimen kasvun. Kyllähän tuo jo kohta nupullaan on, pieni ruusunen. 

Onnellinen olo on pienestä tylleröstä ja kaikista rakkaista.